KOTIA ETSIVÄT KISSAT TAMMI-KESÄKUU 2019


Yhdistyksellä on kotia etsiviä kissoja. Erityissyistä kotia etsivistä ei välttämättä ilmoiteta kotisivuilla, joten kannattaa aina tarkistaa sen hetkinen tilanne sähköpostitse. Puhelimitse emme näistä kissoista voi antaa tietoja.

Otamme vastaan ennen kaikkea viranomaistoimenpitein haltuunotetut eläimet eri puolilta Suomea. Teemme yhteistyötä monien alueiden toimijoiden ja viranomaisten kanssa.

Mikäli sinulla tai läheiselläsi on sellainen tilanne elämässä, että lemmikistä huolehtiminen ei jostain syystä onnistu, niin voit ottaa yhteyttä meihin. Voimme yhdessä miettiä mikä on paras ratkaisu lemmikkisi kannalta. Yhdistyksellä on tilat mihin voimme sijoittaa lemmikkisi ja etsiä sille tarvittaessa uutta kotia. Vapaaehtoisesti luovutettujen eläinten kanssa toimitaan samoin kuin kaikkien muidenkin eläinten, eli niiden terveysasiat hoidetaan perusteellisesti ajantasalle ennen uuteen kotiin lähtöä. Vapaaehtoisesti luovutetuista kissoista otamme omistajalta 40€ suuruisen hoidonjärjestämismaksun.

Kaikki kissat käytetään eläinlääkärin tarkastuksessa ja niiden rokotukset ja tunnistesirut hoidetaan ajantasalle ennen uuteen kotiin muuttoa. Yli 4kk ikäiset kollit kastroidaan ja yli 6kk ikäiset naaraat steriloidaan. Uusi koti valitaan tarkoin. Yhdistys ei luovuta kissoja vapaasti ulkoileviksi. Haluamme varmistua siitä että kovia kokeneet eläimet pääsevät stressittömään elinympäristöön loppuelämäkseen ja ettei niiden tarvitsisi enää kokea samoja traumoja uudestaan.

Kun harkitset kodin tarjoamista yhdistyksen kodittomalle kissalle, otathan huomioon että kissoilla on hyvin erilaisia taustoja, eivätkä ne ole kaikki vielä valmiita sylikissoja. Jos päätät tarjota kodin kissalle, joka on saattanut tulla populaatiosta tai ollut muuten vain vähän ihmisen kanssa tekemisissä, sinun tulee ymmärtää että sen kanssa tarvitaan pitkäjänteisyyttä, hyviä hermoja ja kärsivällisyyttä. Kissa joka on elänyt ulkona vailla ihmisen säännöllistä huolenpitoa, ei välttämättä istu kanssasi heti samalla sohvalla kainalossa rapsutuksia kerjäämässä tai leiki laservalon kanssa. Aralle kissalle täytyy antaa runsaasti aikaa toipua entisestä elämästään, viikko tai kaksi ei ole pitkä aika antaa kissan sopeutua uuteen elämään.Toivomme että olet miettinyt valmiiksi ja tarkkaan kissan ottamista ja että olet valmis sitoutumaan vuosiksi eteenpäin uuden toverin kanssa. Yhdistyksen antamia neuvoja tulee aina noudattaa luovutuksen jälkeen. 

KAIKKI AIKUISET KISSAT...

*luovutetaan steriloituina tai kastroituina.                                                                                                                                *Kaikki kissat rokotetaan, loishäädetään useasti kunkin kissan tarpeen mukaan sopivalla loishäädöllä.                      *Kaikki kissat tunnistemerkitään mikrosirulla ja siru rekisteröidään uuden omistajan nimellä Suomen kissaliittoon.          *Kaikista kissoista tehdään kirjallinen luovutussopimus.                                                                                                            *Maatiaiskissojen, sekä aikuisten että pentujen, luovutusmaksu on 150€.                                                                                    *Pennut luovutetaan mielellään aina kaksi samaan perheeseen, sillä ne stressaantuvat helposti yksin uudessa paikassa. Vähintään uudesta kodista on löydyttävä pennulle kissakaveri.                                                                                    *Huomioithan ettemme luovuta kissoja vapaasti ulkoileviksi. Tarjoa kotia ainoastaan sisäkissana.                                        *Jos haluat tarjota pysyvää ja vastuuntuntoista kotia kissoillemme, ota yhteyttä sähköpostilla lvesy.ry(at)gmail.com.

                                                        MILLA  *saanut kodin*

Milla on alle yksi vuotias kiltti ja kesy tyttökissa. Milla on steriloitu, rokotettu ja sirutettu. 

Tarjoa kotia lvesy.ry(at)gmail.com


                                                    KAINO JA ENSIO *kodin saaneet*

3.5. Varkaudessa sijaiskodissa asuvat Kaino ja Ensio ovat saaneet yhteisen kodin <3 Mahtavaa!


                                                                                                 VIVIAN *kodin saanut*

Vivian on kaunis, hieman eksoottisen näköinen kissatyttö. Ikää sillä on noin 3 vuotta tai alle. Vivian on kotoisin Bulgariasta ja on ollut Suomessa vuodesta 2017. Se tuli nyt omistajaltaan meille etsimään uutta kotia. Vivian on luonteeltaan hyvin ihmissosiaalinen, mutta ei kaipaa kissakaveria eli etsii kotia ainoana kissana. Vivian on hyvin sopusuhtainen, siro ja ylväs kaunotar ja se on kova juttelemaan. Tarjoa kotia sähköpostilla lvesy.ry(at)gmail.com


                                                                                            MATILDA *kodin saanut*

Matilda on viime kesän pentu, alle yksi vuotias tyttökissa siis. Matilda on kesy, siliteltävä kissa. Matilda luovutetaan ainoastaan sisäkissaksi luovutussopimusta ja maksua vastaan. Ennen uuteen kotiin lähtöä se saa rokotukset ja tunnistesirun ja se steriloidaan. Steriloinnin jälkeen luovutus on mahdollista reilun viikon kuluttua. Tarjoa kotia sähköpostilla lvesy.(at)@gmail.com 

7.4. Matilda on steriloitu ja valmis uuteen kotiin!

22.4. Matilda on lähtenyt uuteen kotiin! 


                                                             JOSE *Kodin saanut*

Jose on viime kesän pentu, alle yksi vuotias poikakissa siis. Jose on kesy, siliteltävä, mukava seurallinen kissa.        Jose luovutetaan ainoastaan sisäkissaksi luovutussopimusta ja maksua vastaan. Ennen uuteen kotiin lähtöä se saa rokotukset ja tunnistesirun ja se kastroidaan. Kastroinnin jälkeen luovutus on mahdollista reilun viikon kuluttua. Tarjoa kotia sähköpostilla lvesy.ry(at)gmail.com

7.4. Josefiinan nimi vaihtui eläinlääkärissä Joseksi, eli se paljastuikin pojaksi :)  Jose on nyt kastroitu ja olisi valmis uuteen kotiin.


                                                           JUUSO *kodin saanut*

Juuso on viime kesän pentu, alle yksi vuotias poikakissa siis. Juuso on kesy ja rauhallinen kaveri, se luovutetaan luovutussopimusta ja luovutusmaksua vastaan, ainoastaan sisäkissaksi. Ennen uuteen kotiin lähtöä se saa rokotukset ja tunnistesirun ja se kastroidaan. Tarjoa kotia sähköpostilla lvesy.ry(at)gmail.com.


                                                          STELLA *kodin saanut*

Stella on noin 4...5 vuotias rauhallinen tyttökissa, joka on vähän arka mutta oikein kiltti, sietää silittelyä ja lähellä oloa. Stellalle etsitään kotia toisen kissan, vaikka nuoremmankin seurana, se rakastaa ja hoivaa kaikki pentukissat.            Siitä sillä on totisesti kokemusta elämänsä aikana.                                                                                                                          Löytyisikö sinulta rauhallinen ja vastuuntuntoinen koti Stellalle sen loppuelämäksi? Se on ollut eläinsuojalla jo monta kuukautta odottamassa omaa rakastavaa kotiaan. 


                                                     AINO JA VIENO *kodin saaneet*

Aino ja Vieno ovat tämän sisarusparven ujoimmat tytöt. Ne ovat syntyneet 2018 kesäkuussa eli ovat n oin 8kk ikäisiä nyt helmikuussa. Näille tytöille etsitään koteja paikoista, missä on valmiina jo kesyä kissaseuraa ja ei aivan pieniä riehakkaita lapsia. Koirat on ok. Kodilta vaaditaan pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta, sekä ymmärtämystä kissasta joka on vielä arka. Tytöt luovutetaan steriloituina, rokotettuina (ja tehosterokotettuina), useasti madotettuina ja sirutettuina uusiin koteihin. Ethän tarjoa kotia, jos olet kovasti matkusteleva tai tiedät että sinulla on tulossa elämässäsi muutoksia. Nämä kissat tarvitsevat pysyvyyttä, hyvää hoitoa ja kissan sielunelämää ymmärtävän kodin.

7.4. Aino ja Vieno ovat edelleen vailla omaa huolehtivaa kotia. Ne ovat olleet eläinsuojalla jo monta kuukautta ja nyt olisi aika löytyä se ymmärtäväinen rauhallinen koti.  


                                                          PEIKKO *kodin saanut*

Peikko on noin 2 vuotias hauska kissapoika. Peikko on juuri kastroitu, rokotetttu ja sirutettu ja on valmis uuteen kotiin. Peikolla on huulihalkio joka ei vaikuta sen elämään mitenkään, ainoastaan ulkonäköön vaikuttava seikka. Hammasrivi on myös epäsymmetrinen halkion takia. Peikko syö normaalisti, sekä kuivamuonaa että märkäruokaa. Peikko on utelias, sosiaalinen ja kesy poika ja sille olisi kiva olla kissakaveri uudessa kodissa.


                                                                                              NAMU *kodin saanut*

Namu on Nemon sisko. Hyvin samannäköinen, pikkuisen isompikokoinen kun Nemo ja häntä on lyhyt. Nemon tavoin Namukin on vähäsen arka, mutta tulee kyllä ihmisen lähelle, syö ihmisen läsnäollessa ja leikkii sille tarjotuilla leluilla. Namulle etsitään kotia toisen, reippaan kissan seurana joka jaksaa leikkiä Namun kanssa.


                                                     AKU JA ADA *kodin saaneet*

Aku ja Ada etsivät yhteistä kotia. Ne ovat seniorikissoja, iältään noin 10 vuotiaita. Kumpikin on leikattu ja niillä on voimassaolevat kissarokotteet. Aku ja Ada arvostaisivat rauhallista aikuiskotia missä ei ole muita lemmikkejä, ne ovat täysin kesyjä ja sisäsiistejä kissoja.  Aku ja Ada olisivat heti valmiita omaan kotiin eläkepäiviä viettämään, ne luovutetaan ainoastaan sisäkissoiksi. Luovutusmaksu Akusta ja Adasta on poikkeuksellisesti yhteensä 100€. 


                                                       NEMO *kodin saanut*

Nemo on noin puolen vuoden ikäinen, terveen oloinen reipas ja kaunis tyttökissa. Se on tullut meille osana pientä populaatiota maalaistalon pihasta. Nemo on vielä arka ihmistä kohtaan, mutta on hyvin leikkisä ja sopeutuu päivä päivältä paremmin ihmisen kanssa elämään. Liikkuu ihmisen läsnäollessa melko vapaasti, syö ja leikkii ihmisen tarjoamilla leluilla. Nemo luovutetaan mielellään toisen, kesyn ja leikkisän nuoren kissan seuraksi. Nemo steriloidaan yhdistyksellä ennen uuteen kotiin lähtöä. Se on jo sirutettu sekä rokotettu. 

Nemo on lähtenyt 24.1. uuteen kotiin kahden kisun kaveriksi! Onnea pikku Nemo!