KOTIA ETSIVÄT KISSAT 2020

Yhdistyksellä on kotia etsiviä kissoja. Erityissyistä kotia etsivistä ei välttämättä ilmoiteta kotisivuilla, joten kannattaa aina tarkistaa sen hetkinen tilanne sähköpostitse. Puhelimitse emme näistä kissoista voi antaa tietoja.

Otamme vastaan ennen kaikkea viranomaistoimenpitein haltuunotetut eläimet eri puolilta Suomea. Teemme yhteistyötä monien alueiden toimijoiden ja viranomaisten kanssa.

Mikäli sinulla tai läheiselläsi on sellainen tilanne elämässä, että lemmikistä huolehtiminen ei jostain syystä onnistu, niin voit ottaa yhteyttä meihin. Voimme yhdessä miettiä mikä on paras ratkaisu lemmikkisi kannalta. Yhdistyksellä on tilat mihin voimme tarvittaessa sijoittaa lemmikkisi ja etsiä sille uutta kotia. Vapaaehtoisesti luovutettujen eläinten kanssa toimitaan samoin kuin kaikkien muidenkin eläinten, eli niiden terveysasiat hoidetaan perusteellisesti ajantasalle, ennen uuteen kotiin lähtöä. Vapaaehtoisesti luovutetuista kissoista otamme omistajalta 40€ suuruisen hoidonjärjestämismaksun.

Kaikki kissat käytetään eläinlääkärin tarkastuksessa ja niiden rokotukset ja tunnistesirut hoidetaan ajantasalle ennen uuteen kotiin muuttoa. Yli 4kk ikäiset kollit kastroidaan ja yli 6kk ikäiset naaraat steriloidaan. Uusi koti valitaan tarkoin. Yhdistys ei luovuta kissoja vapaasti ulkoileviksi. Haluamme varmistua siitä että kovia kokeneet eläimet pääsevät stressittömään elinympäristöön loppuelämäkseen ja ettei niiden tarvitsisi enää kokea samoja traumoja uudestaan.

Kun harkitset kodin tarjoamista yhdistyksen kodittomalle kissalle, otathan huomioon että kissoilla on hyvin erilaisia taustoja, eivätkä ne ole kaikki vielä valmiita sylikissoja. Jos päätät tarjota kodin kissalle, joka on saattanut tulla populaatiosta tai ollut muuten vain vähän ihmisen kanssa tekemisissä, sinun tulee ymmärtää että sen kanssa tarvitaan pitkäjänteisyyttä, hyviä hermoja ja kärsivällisyyttä. Kissa joka on elänyt ulkona vailla ihmisen säännöllistä huolenpitoa, ei välttämättä istu kanssasi heti samalla sohvalla kainalossa rapsutuksia kerjäämässä tai leiki laservalon kanssa. Aralle kissalle täytyy antaa runsaasti aikaa toipua entisestä elämästään, viikko tai kaksi ei ole pitkä aika antaa kissan sopeutua uuteen elämään.Toivomme että olet miettinyt valmiiksi ja tarkkaan kissan ottamista ja että olet valmis sitoutumaan vuosiksi eteenpäin uuden toverin kanssa. Yhdistyksen antamia neuvoja tulee aina noudattaa luovutuksen jälkeen.

KAIKKI AIKUISET KISSAT...

*luovutetaan steriloituina tai kastroituina. 

 *Kaikki kissat rokotetaan, loishäädetään useasti kunkin kissan tarpeen mukaan sopivalla loishäädöllä. *Kaikki kissat tunnistemerkitään mikrosirulla ja siru rekisteröidään uuden omistajan nimellä Suomen kissaliittoon. 

 *Kaikista kissoista tehdään kirjallinen luovutussopimus. 

 *Maatiaiskissojen, sekä aikuisten että pentujen, luovutusmaksu on 150€. 

 *Pentujen luovutusikä on vähintään 14vk 

 *Pennut luovutetaan mielellään aina kaksi samaan perheeseen, sillä ne stressaantuvat helposti yksin uudessa paikassa. Vähintään uudesta kodista on löydyttävä pennulle kissakaveri. 

 *Huomioithan ettemme luovuta kissoja vapaasti ulkoileviksi. Tarjoa kotia ainoastaan sisäkissana. 

 *Jos haluat tarjota pysyvää ja vastuuntuntoista kotia kissoillemme, ota yhteyttä sähköpostilla lvesy.ry(at)gmail.com.